Nämä kirjoitukset ovat minun omia mielipiteitäni. Tällä kirjoituksella haluan herättää keskustelua tästä aiheesta, koska haluaisin tietää miten muut kokevat ja näkevät tässä kirjoituksessani käsittelemiäni asioita. Tässä tekstissä pyrin lyhyesti löytämään mitä kehossa tapahtuu hyvän/huonon tekniikan aikana, sekä kuvaamaan sitä.
Minulla kesti jonkin aikaa huomata/uskoa, ettei minun kehoni ole mikään kone! Välillä se tottelee hyvin, välillä taas ei, toisinaan se jopa kipeytyy! Alkuun ajattelin, ettei kipu vaikuta tekemisiini, sillä kipu on helppo vain sulkea pois mielestä ja jatkaa kuin sitä ei olisi. Harmillisen usein kipu myös liittyy siihen, että jotakin asiaa ei tehdä täysin oikein! Pitkällä aikavälillä tämä voi johtaa siihen, että tietyistä asioita tulee jopa fysiologisesti mahdottomia, pystyi sitä kipua ottamaan vastaan kuinka paljon tahansa. Minä väitän, että jos ihminen osaa kuunnella kehoaan, niin pitkällä aikavälillä syntyviä vaikeita vammoja ei pitäisi ilmetä. Toki on myös mahdollista, että joku paikka voi hajota yllättäen/kerralla siihen kohdistuneen rasituksen johdosta, mutta kehon hidasta ”rikkikulumista” ei pitäisi päästä tapahtumaan. Toki vääränlaisen rasituksen tunnistaminen voi olla vaikeaa, etenkin kun keho on lämmin, ainakin minulle. Tarkoitus olisi kehittyä ajan myötä paremmaksi tässä asiassa. En usko, että oman kehon kuunteleminen on kaikille itsestäänselvyys ollut alusta alkaen. Pitänee vielä mainita, ettei minun kehoni ole kipeytynyt kovin monesti harjoitusten johdosta!
Uskon kuitenkin, että tässä asiassa voi kehittyä siinä missä kaikissa muissakin karateen liittyvissä asioissa, ja siinä kehittyminen tukee muilla alueilla kehittymistä. Jos karaten harjoittelu jaettaisiin karkeasti osiin, tai puhuttaisiin fyysisten ominaisuuksien kehittymisistä, niin uskon että molemmissa tiettyä asiaa voi pelkästään kehittää tiettyyn pisteeseen. Sittemmin sen eteenpäin vienti vaatii kehittymistä muilla osa-alueilla. Tässä yritän tuoda ilmi sitä, että harjoittelun(ja mielellään koko elämän) osa-alueiden pitäisi muodostaa harmoninen kokonaisuus, milloin parhaan mahdollisen lopputuloksen tavoittelu voi onnistua!
Minun opettajani Sensei Toropainen on useasti kehottanut minua kuuntelemaan kehoani, tuntemaan mitä tapahtuu jonkin tekniikan aikana. Hän on myös monesti maininnut, että kun tekee jonkun tekniikan todella hyvin, siitä pitäisi pyrkiä luomaan muistijälki. Pitäisi siis myöhemmin yrittää löytää kehosta niitä samoja tunteita, kuin onnistuneen tekniikan hetkellä. Nämä asiat eivät suinkaan olleet minulle heti selkeitä – sitä ne eivät ole vieläkään - mutta alan pikkuhiljaa ymmärtämään sitä mitä minulle on kerrottu.
Aloin miettiä näitä asioita viime keväällä ja koen, että minulle henkilökohtaisesti tästä on ollut erittäin suuri hyöty. Ehkä minulla oli tullut viime alkukeväästä monella karaten osa-alueella tietyn lainen lasikatto vastaan, tietenkin pieniä yksityiskohtia olisin voinut harjoitella lisää ties kuinka paljon, ja kehittyä jonkin verran. Se ei olisi kuitenkaan ollut kovin tuottoisa sijoitus ajalleni, aloin siis miettiä suurempaa kokonaisuutta! Kun viimeksi kirjoitin blogiin, niin taisin mainita jotain mm. rentoudesta ja oikein ajoitetusta jännityksestä/tekniikan lukittautumisesta. Näissä koen itse päässeeni eteenpäin, mutta se on vaatinut sitä, että olen todella miettinyt ja yrittänyt selvittää jokseenkin mitä kehossani tapahtuu. Esimerkiksi minua oltiin monesti kehotettu olemaan rentona ja jännittämättä liikaa, milloin mietin, että minähän olen jo maksimaalisen rentona. Nyt myöhemmin voin sanoa, että kun kesällä asiaa pohdin, löysin kehostani sellaisen tasaisen perusjännityksen. Ehkä olin jo niin tottunut siihen, että mielsin sen normaaliksi. Aloitin hakemalla tunnetta, että miltä tuntuu, kun käsi on maksimaalisen rentona, tai se liikkuu maksimaalisen rentona, sitten lisäsin loppujännityksen oikeille paikoilleen. Aloitin siis tekemällä hitaasti sanchin dachi asennossa peilin edessä etu- ja takakäden lyöntiä ja pikku hiljaa kasvatin nopeutta. Olen kuitenkin pitkän aikaa tehnyt väärin ja tässä vaiheessa asioiden korjaaminen ei ole yhtä helppoa, kuin jos olisin heti omaksunut paremman tavan. Tällä hetkellä jos haluan onnistua vaikka treeneissä tekemään perustekniikkaa parhaalla mahdollisella tasollani ja mahdollisimman rentona, niin se vaatii, että keskityn kokoajan ja yritän mahdollisimman tarkkaan löytää sitä oikeaa tunnetta, mikä kehossani oli kun löin parhaan juntsukin minkä olen saanut aikaiseksi. Se rentous, tai asiat joista puhun eivät ole sellaisia, joita voidaan savuttaa yhdessä yössä. Ne eivät myöskään toimi heti, kun olet keksinyt, että näin olisi parempi. Nämä asiat kehittyvät ajan myötä, mutta vain jos niitä tietoisesti miettii, hakee ja pitää mielessään.
Itse kun olen miettinyt, että miksen joka kerta pysty tekemään parastani vaikka edellytykset ovat melkein samat joka kerta. Olen päätynyt tulokseen, että se vaatisi myös erittäin vakaan ja järkkymättömän mielen!
Ehkäpä kirjoitan seuraavalla kerralla enemmän käsityksistäni liittyen siihen mikä on vakaa ja järkkymätön mieli, miten se vaikuttaa harjoitteluun ja miten sellaisen saavuttaa? Vaikka uskonkin, että seurastamme löytyy monia henkilöitä jotka tietävät siitä asiasta miljoona kertaa minua enemmän, ja osaisivat siitä paremmin kirjoittaa.
-Toni Tuovinen
